OULU DANCE HACK on ainutlaatuinen mahdollisuus tavata kaltaisiaan taiteilijoita ja teknologian asiantuntijoita, jotka ovat kiinnostuneita luovasta riskinotosta ja yhteistyöstä helposti lähestyttävässä ja toisiaan tukevassa ilmapiirissä. Yhdessä tutkimme tanssin ja teknologian välistä suhdetta, ja annamme vauhtia esittävien taiteiden tulevaisuuden kehitykselle.

ODH23 pidetään 25-29. syyskuuta Oulun keskustassa. Haemme nyt taiteilijoita osallistumaan tapahtumaan, taidesuunnasta riippumatta.

ODH23 on turvallinen tutkimusympäristö. Osallistujat työskentelevät pienryhmissä ja tulkitsevat annetun teknologian mahdollisuuksia esiintymisen kautta, kokeneiden mentorien opastamana. Ohjelma huipentuu epäviralliseen ideoiden jakoon viimeisenä päivänä, johon osallistuu myös rajattu yleisö. Tämän vuoden Hack keskittyy tekoälyyn (AI) ja kuinka sitä voidaan käyttää tanssiteoksen luomiseen.

ODH23:n osallistuminen ilmaista. Oulu Dance Hack on hiilineutraali tapahtuma, minkä vuoksi TaikaBox tukee osallistujien hidasta matkustamista, mutta ei lentomatkustamista. Majoitus järjestetään tarvittaessa.

Osallistuaksesi lähetä perustelukirje miksi juuri sinun tulisi päästä mukaan, oma CV:si ja tarpeelliset linkit alla olevaan sähköpostiosoitteeseen. Haku on avoinna keskiyöhön 18.6.2023 saakka.

Hakemukset osoitteeseen mail@taikabox.com Lisätietoja: https://taikabox.com/hack/

Kuva: Peetu Haipus

WordPress Video Lightbox