Göteborgissa suomalaisperheeseen syntynyt Tony ”Rubin” Sjöman aloitti jo kolmosluokkalaisena graffitimaalarina Bergsjön lähiössä 1980-luvulla. Kansainväliseen maineeseen Tony on noussut muraalitaiteilijana, asuttuaan New Yorkissa yli kymmenen vuotta. Hänen töitään on käytetty American Express -luottokortissa, Googlen pääkonttorin käytävillä sekä katukuvassa ympäri Yhdysvaltoja. Vanhempiensa kotimaassa Suomessa Sjöman maalasi ensimmäisen kerran kesällä 2021, jolloin Ruotsinsuomalainen kulttuurilähetystö toi residenssivieraansa maalaamaan Oulussa Raatin stadionin muurin, Turun konserttitalon seinän sekä Iin KulttuuriKauppilan etusivun.
Love Antell
Love Antell (s. 1980) on Tukholmassa syntynyt muusikko ja graafikko, jolla on suomalaiset vanhemmat. Antell nousi kansalliseen tietoisuuteen Ruotsissa Florence Valentin -yhtyeen solistina 2000-luvulla. Varsinaiseksi kansansuosikiksi Antell nousi osallistuttuaan Ruotsissa 2014 Så mycket bättre -tv-sarjaan (Vain elämää). Antell omaa lämpimät suhteet Suomeen ja hän on vieraillut m.m. Oulussa Ruotsinsuomalaisen kulttuurilähetystön vieraana.